Joukkueet

Kittilän Palloseuran tarkoitus on Suomen Jääkiekkoliiton tavoin liikuttaa kittiläläisiä kiekkokaukalossa ja sen ulkopuolella. Liikuttaminen voi tarkoittaa sekä fyysistä urheilua että tunnekuohun nostattamia onnen ja joskus jopa pettymyksenkin kyyneliä. Harjoituksissa hiki roiskuu, kunto kasvaa ja joukkuehenki vahvistuu. Ottelutapahtumissa kylän urheiluväki pääsee nauttimaan kiekkoviihteestä ja KiPSan herkuista sekä vaihtamaan kuulumisia keskenään otteluiden jännittävän sykkeen lomassa.   

JÄÄHALLIVUOROT

jääkiekkoa

Leijonakiekkokoulu

Leijona-kiekkokoulu on alle 8-vuotiaille tytöille ja pojille tarkoitettu kiekkokoulu, jonne ovat tervetulleita kaikki, sukupuoleen tai taitotasoon katsomatta.

Leijona-kiekkokouluissa opetetaan luistelun ja jääkiekon saloja leikin varjolla, ikä- ja taitotasot huomioiden. Ohjaajat ovat koulutettuja ja tarvittaessa jäälle saavat pienimpien harrastajien mukana myös kypärällä ja luistimilla varustetut lasten vanhemmat, mikäli pikkuleijonan luistelutaito on vasta aluillaan tai hän muuten toivoo vanhempaa tuekseen. 

Varusteiksi riittävät alkuun luistimet, kypärä ja kaulasuoja sekä sisäjäälle soveltuvat vaatteet. Jääkiekkovarusteet ehtii hankkia myöhemmin, jos kiekkokärpänen puraisee ja lapsen jääkiekkoharrastus jatkuu iän ja kokemuksen karttuessa. Hallilta löytyy myös varusteiden vaihtopiste, josta voi etsiä pikkuleijonalle sopivia varusteita täysin maksutta.

Kiekkokoulun on sunnuntaisin klo 16-17, jatkuen maaliskuun lopulle saakka. Taukoa pidetään syyslomalla, joulun aikaan ja hiihtolomalla. Mukaan toimintaan voi tulla myös kesken kauden.

Kiekkokoulun kausimaksu on 30 euroa/syyskausi ja 30 euroa/kevätkausi sisältäen ohjauksen, kiekkokoululaisen pelipassin+vakuutuksen ja seuran jäsenmaksun.

Lisätietoa saa kysellä osoitteesta info (at) kips.fi 



U-12

Joukkueeseen kuuluu 2009-2012 -syntyneitä poikia ja tyttöjä. Pelaajamme ovat jo muutaman vuoden lajia aktiivisesti harrastaneita junioreja. Huomioimme erilaiset taitotasot harjoittelussa ja pelaamisessa – näin toimimalla pystymme tarjoamaan onnistumisia ja elämyksiä jokaiselle! Innokas joukkue harjoittelee 3 kertaa viikossa ja pelaa Lapin alueen sarjaa. Uudet pelaajat ovat tervetulleita mukaan, meille saa missä tahansa vaiheessa tulla kokeilemaan, olisiko joukkueemme mukava yhteisö harrastaa. Lisätietoja joukkueesta antaa joukkueenjohtaja Tuija Välimaa 050 338 0927

 



JÄÄKIEKKOA

U-9

Tuorein joukkue pitää sisällään KIPS:n nuorimmat sarjaa pelaavat junnut. Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa, torstaisin ja sunnuntaisin kello: 17-18. Mukaan mahtuu vielä uusiakin pelaajia. Lisätietoja antaa joukkueenjohtaja Johanna Paksuniemi p.0401709231.

JÄÄKIEKKOA

U-11

Joukkueessamme riittää menoa ja meininkiä, kun pikkuahmat hyppää kaukaloon. Tervetuloa uudetkin pelaajat mukaan iloiseen joukkoomme ja touhuamaan yhdessä jääkiekon parissa. Joukkue harjoittelee maanantaisin klo: 18:15-19:15, keskiviikkoisin klo: 18:45-19:45 ja torstaisin klo: 18:15-19:15. Lisätietoja joukkueesta antaa joukkueenjohtaja Piia Luostarinen 050 355 9582



JÄÄKIEKKOA

U-15

U15 on sekalainen sakki voittamaan pyrkiviä ja siihen tottuneita pelureita.

Joukkuepelaamisen puolesta puhuva sekä peliä ja koko kiekkoyhteisöä kunnioittava ryhmä, joka tekee tulosta tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa. Tiiviiksi hitsautunut porukka pitää hauskaa niin kentällä, kopissa kuin jäähallin ulkopuolellakin.

Pääsääntöisesti vuonna 2008 syntyneistä pelaajista koostuva joukkue treenaa kolmesti viikossa ja pelaa U15AA-sarjaa Ivalo-Rovaniemi – akselilla.

Toivotamme uudet pelaajat tervetulleiksi mukaan! Lisää tietoa joukkueesta antaa joukkueenjohtaja Sari Majava 040 522 2649 



JÄÄKIEKKOA

Edustus

KiPS edustusjoukkue pelaa III-divisioonassa Lappi-Liigaa. Joukkueen valmennuksesta vastaavat päävalmentaja Jouni Vuollo ja valmentaja Antti Takalokastari. Joukkueen kapteeni on Mikko Viuhkola. 

Joukkueemme harjoittelee ja pelaa hyvähenkistä jääkiekkoa, jossa tulosta tärkeämpää on yhdessä tekeminen ja kehittyminen. Tulos tulee kyllä sitten tekemisen kautta. Joukkueessa on kolmella eri vuosikymmenellä syntyneitä pelaajia. Jos sinua kiinnostaa pelata meillä, tukea meidän toimintaa tai osallistua muutoin joukkueen toimintaan, niin älä epäröi ottaa yhteyttä! Olemme iloisen mielen ja matalan kynnyksen lätkäjengi. Yhteydenotot joukkueenjohtaja Mika Laasonen 040 533 3347.



 

JÄÄKIEKKOA

Harrastejoukkue

KiPSin harrastejoukkueella on jäävuoro kaksi kertaa viikossa, jolloin hallille kokoontuu vaihteleva joukko jääkiekkoharrastuksesta nauttivia aikuisia. Porukkaan ovat tervetulleita kaikki sukupuoleen, ikään ja taitotasoon katsomatta. Mikäli olet kiinnostunut vapaamuotoisesta höntsäkiekosta, ilmesty hallille keskiviikkona klo 20.45 tai sunnuntaina klo 19. Lisätietoja voit kysellä joukkueen vastuuhenkilöltä Jouko Majavalta 0400 650857



 

kips

Kunnioita Peliä -ohjelma on suunniteltu, jotta suomalainen jääkiekko olisi reilumpaa kaikille sen osapuolille. Kyse on jokaisen pelin eri roolissa toimivan
– pelaajien, valmentajien, tuomareiden ja vanhempien – keskinäisestä kunnioittamisesta:

  • Tehdään pelitapahtumasta lapsille positiivinen kasvuympäristö, jossa on tilaa onnistumisille ja epäonnistumisille
  • Tehdään pelistä turvallisempaa
  • Taataan valmentajille ja tuomareille työrauha
  • Huono käytös on aina huonoa käytöstä
  • Kiusaaminen on aina kiusaamista
  • Jääkiekossa on tilaa kaikille

 

kips youtubessa

KiPSillä on oma Youtube-kanava. Sieltä löytyy jo nyt muutamia videoita otteluista. Kannustamme huoltojoukkoja ja kaikkia läheisiä kuvaamaan julkaistavaksi sopivia videoita ja toimittamaan ne meille linkkinä osoitteeseen info@kips.fi.

Niin saat oman videosi eetteriin!