Kiekko pysähtyi maanantaina 9.4.2018.
11.4.2018 23:05 Uutiset / Pääsivusto

Kiekkoilijat kokoontuivat runsain joukoin päättäjäisten viettoon!

Kipsin kiekko pysähtyy tapahtumaa juhlittiin maanantaina 9.4.2018. Tapahtuman ajan Kipsa oli toiminnassa ja tarjolla ilmaista mehua ja kakkua, joista kiitos kuuluu Eija Kenttälälle!

Tapahtuma starttasi ottelulla F-juniorit vastaan vanhemmat. Vanhemmat olivat saaneet riveihinsä varsinaisia kiekkokonkareita ja ottelu pelattiin koko kentällä. Ottelu isolla kentällä ei kuitenkaan F-junioreita hidastanut vaan joukkue voitti vanhemmat selvin lukemin 9-4. Lukemat lupailevat hyvää ensi kaudelle, kun f-junnut nousevat e-juniorisarjaan ja koko kentän peleihin.

F-junioreiden jälkeen kentälle astelivat raskaan lopputurnausviikonlopun jälkeen kipsin e-juniorit ja tytöt. E-juniorit pelasivat lopputurnauksensa Oulussa 7-8.4.2018. Lauantai päivän jälkeen pitävät e-junnut lohkokärkipaikkaa. Sunnuntaina matka kulki finaaliin asti ja kotiin lähdettiin hopeakannu kainalossa. Tytöt sen sijaan pelasivat viimeiset pelinsä kotihallissa Kittilässä, josta saldona tuli yksi voitto ja yksi häviö. Väsymys ei joukkueissa maanantaina näkynyt ja peli oli vauhdikasta. E-juniorit olivat kuitenkin aikaisempien tytöille kokeneidensa tappioiden jälkeen päättäneet puhdistaa maineensa ja he veivät pelin 9-1 lukemin.

Heti otteluiden jälkeen jäälle sommiteltiin palkintopöytä ja kiekkokauden palkintojen jako aloitettiin puheenjohtaja Janne Paksun puheenvuorolla. Palkitseminen aloitettiin nuorimmista eli F-junioreista, joille kauden loppumisen kunniaksi jaettiin mitallit kaulaan. E-juniorit, tytöt ja D/C-juniorit palkittiin nimikkeillä: kauden tsemppari, harjoittelija, joukkuepelaaja, kehittynein hyökkääjä ja kehittynein puolustaja. Lisäksi E-juniorit nostivat hopeapystinsä ja nauttivat siitä joukkueenjohtajan tarjoamat shamppanjat (alkoholittomat). Edustus palkitsi myös omiaan ja erotuomarikerho muisti kaudella hyvinkäyttäytyneitä ja säännönmukaisesti pelanneita pelaajia. Edustuksen pitkäaikaista huoltajaa Mika Jussilaa muistettiin vuoden 1995 maailmanmestari maalivahti Myllyksen mailalla.

Lopuksi seura jakoi kauden seurapalkinnot, joissa korostettiin palkittujen ahkeruutta, positiivista asennetta ja yhteishenkeä luovaa toimintaa!

Vuoden seura-aktiivi

Mervi Regina

  • Aktiivivanhempi ja aina valmis tekemään töitä joukkueen eteen
  • aina ensimmäinen tarjoutumaan vapaaehtoisena
  • pitkät ajomatkat harjoituksiin ja peleihin (640 km)
  • Iloinen, aktiivinen ja hyvänmielen tuoja

Vuoden valmentaja

Leena Tölli

  • Kannustava valmentaja
  • halu kehittää itseään
  • Iloisen mielen tuoja
  • positiivinen

Vuoden pelaaja

Mikko Viuhkola

  • Pitkän linjan kipsiläinen
  • vastuullisessa asemassa joukkueessa jo junioriajoista lähtien
  • Esimerkillinen pelaaja kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella

Vuoden tuomari

Heikki Tiainen

  • tuore tuomari
  • halu oppia ja kehittyä tehtävässään
  • innokas
  • päässyt nopeaa sisälle tehtävään
  • jämäkän linjan pitäjä

Vuoden juniori

Miko Mäkitalo

  • pari vuotta sitten come bäkin jälkeen ollut joukkueen tukipelaajana
  • liiton kartoitustilaisuudessa edusti seuraa kiitettävästi
  • Kehittynyt huimasti viime vuosina

Kittilän palloseura haluaa kiittää kuleneesta kaudesta koko seuraa, sen yhteistyötahoja sekä upeita kannustajia! Katse käännetään nyt tulevaa jalkapallokautta kohti ja erityisesti kiinnostusta herättää jälleen starttaavaa miesten joukkue!




   
Lisää uutisia
Kittilän Palloseura
«  Marraskuu   »
Kategoriat